• Eli piirsin nuo kaksi kyseistä kuvaa ensin ja tällainen kohtaus muotoutui mieleeni ja päätin huvikseni kirjoittaa sen ylös. n__n

  • HUOM! Tämä kirjoittamani Novelli pätkä sisältää SHONEN-AITA (PoikaXPoika-rakkautta), Joten jos et pidä, niin älä lue. :]
    Kiitos! ja Enjoy! ^^

    Ryuu, Haine

    ”For the one I love…”

    Kuu kipusi äänettömästi taivaalle ja kaitsi loisteellaan ympärilleen kerääntyneitä tähtiä.
    Ryuu puraisi kipeästi huultaan ja loi vaivihkaisen katseen kaari-ikkunasta sisään. Suuressa juhlasalissa tanssivat juonittelivat aateliset, pröystäilevät porvarit ja kepuli konstein suosioon päässeet talonpojat vaimoineen.
    Pilkallinen hymy levisi Ryuun huulille ja hän tiukensi otettaan miekkansa kahvasta.
    Se olisi menoa nyt.

    Violettien silmien tarkkaavainen katse kohdistui kattoja halkoviin parruihin. Mies keskittyi niin ankarasti, että hän meinasi unohtaa kokonaan hengittämisen.
    Lihaksikkaiden jalkojen ponnistus kantoi hänet lähimmälle parrulle – nipin napin.
    Huojuttuaan hetken edestakaisin, Ryuun onnistui keskittää painonsa kantapäille. Pidätelty henkäys karkasi ohuilta huulilta
    Ensimmäinen vaihe suoritettu.
    Tai niin hän ainakin luuli.

    Pahaenteinen rasahdus kantautui haltian korviin ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäänsä. Vielä kauheampaa oli huomata, että räksähtävä ääni oli lähtenyt hänen kenkiensä alta.
    ”Ei hyvä..” Ryuu mutisi ja sitten se oli menoa.

    Pudotusta oli ainakin viitisen metriä ja hänen olisi varmasti käynyt köpelösti, ellei hän olisi laskeutunut erään katetun pöydän päälle.
    Se siitä täytekakusta.
    Vieraat kiljahtelivat ja huudahtelivat hämmästyneinä, kun heidän keskuuteensa ilmestyi yhtäkkiä pitkä naamio-asuinen muukalainen kovan ryminän säestyksellä.
    Vielä enemmän paniikkia tuntui aiheuttavan se seikka, että tämä muukalaismies kantoi miekkaa- ja mitä ilmeisemmin osasi myös käyttää sitä.
    Tumma naamio peitti alleen kapeat kasvot, mutta loi vakavan kontrastin salamoiville silmille, joiden katse tuntui lävistävän uhrinsa yhdellä vaivaisella vilkaisulla.

    Jotkut pölvästit näyttivät kuvittelevan miehen tulleen ryöstämään heidät ja he alkoivat kaivelemaan rahakukkaroitaan taskuistaan kasvot kalpeina.
    Mutta he eivät tienneet, ettei Ryuu ollut kiinnostunut heidän rahoistaan. Ei.
    Hänellä oli jotain muuta mielessään.
    Jotain, minkä arvo ei ollut mitattavissa rahassa.

    Ryuu nousi joustavasti jaloilleen ja lähti marssimaan huoneen halki särkevin koivin.
    Kirottu pudotus.
    Ilmeisesti putoaminen oli aiheuttanut jonkinlaisen vamman, vaikka hän olikin tehnyt kaikkeansa laimentaakseen iskun.
    Itse asiassa hän ei edes tuntenut kipua kunnolla, sillä hänen ajatuksensa olivat suuntautuneet täysin muualle.
    Haine..

    Ryuun verhoamaton käsi puristui nyrkkiin, kun hän saapui määrätietoisena laajan salin sisäänkäynnille. Kukaan ei ollut yrittänyt tukkia hänen tietään, ei ennen kuin joukko vartijoita pöllähti jonkun palvelijan käskystä. Kartanon isäntä oli arvatenkin viihdyttämässä vieraitaan yläkerrassa. Pää porsas.
    Ryuu kiristeli hampaitaan.
    Hänen kostonsa saisi odottaa.

    Ryuu harjoitteli päivittäin miekkansa kanssa. Miekka oli hänelle kuin kolmas raaja: hän ei voinut elää ilman sitä.
    Niinpä hän taisteli tiensä läpi sotilasjoukon lähes kokonaan lihasmuistinsa turvin, välittämättä niistä muutamasti pienestä haavasta, jotka leikkasivat hänen lihaansa.
    Haine..
    Sitten esteet oli raivattu hänen tieltään ja hänellä oli vapaa pääsy kellariin.. Hainen luokse..

    Sydäntä puristava pelko siivitti Ryuun askelia, kun hän viiletti portaat alas tunkkaiseen kellarikerrokseen, joka oli aikojen kuluessa muutettu vankien pito kerrokseksi.
    Vauhtiaan hidastamatta Ryuu kulki vankikoppien ohitse, välittämättä tuskaisista voihkaisuista, välittämättä armon aneluista, jotka vääjäämättä kulkeutuivat hänen tajuntaansa.
    Hän ehtisi auttaa heitä myöhemminkin, mutta nyt hänen mielessään oli vain yksi tavoite: Haine.
    Missä tämä oikein oli?

    Ryuu kulki sellin ohitse kerran, ennen kuin hän huomasi jonkun olevan sisällä.
    Sydän pamppaillen valkotukkainen haltia astui sisälle koppiin.
    Ryuu osasi vain tuijottaa hetken. Hänen rakkaansa kasvot olivat kalpeat ja kyynelten juovittamat, silmissä oli etäinen katse, kuin hän ei olisi henkisesti läsnä lainkaan ja vaatteet roikkuivat riekaleina päällä.
    ”Haine..”, ääni oli hädintuskin kuiskausta kuuluvampi.

    Miekka päästi sihahtavan äänen, kun haltia kiskaisi aseensa huotrastaan. Kahdella siistillä sivalluksella hän oli katkaissut ruosteiset kahleet ja napannut kaatuvan pojan syliinsä.
    Tämä oli laihtunut ja Ryuuta inhotti, kuinka selvästi hän tunsi toisen luut tämän ihon lävitse.
    ”Ryuu..?”
    Ryuu kiskaisi naamion kasvoiltaan ja katsahti kiireesti alaspäin. Eriväriset silmät olivat kyynelissä.
    ”Sinä olet lämmin.. niin.. lämmin.. mi-minun on ollut kylmä.. niin.. kauan..”
    ”Älä puhu enempää..”, Ryuu sai sanottua tunnekuohusta paksulla äänellä. Hellä varoen hän suuteli tämän pehmeitä huulia, jotka maistuivat kevyesti persikoilta, niin kuin ennenkin.
    ”Olen pahoillani..”
    ”Miksi?”
    ”..Että tulin näin myöhään..”, Ryuu selitti ja puristi heiveröisempää poikaa tiukemmin itseään vasten.
    Haine vaikutti hämmentyneeltä ja hän silitti haltian silkkisen pehmeitä hiuksia hellästi.
    Ryuu avasi silmänsä, kun Haine kietoi hoikat käsivartensa hänen niskansa taakse ja veti hänet pitkään, kiihkeään suudelmaan.
    Irrottauduttuaan Turkoositukkainen poika kuiskasi:
    ”Mutta sinä tulit kuitenkin.. ja vain sillä on väliä..”
    Ryuu hymyili ja yritti saada kurkkuunsa kohonneen möykyn katoamaan.
    ”Häivytään täältä.”
    ”Tuo oli ihaninta, mitä olet sanonut minulle pitkään aikaan~”

    ~The end~

    ©Junie